Jäsenhuone|TyöhuoneKisaseniorit

Leirit

 

Kaudella 2011-2012 leirit pääosin keskitetään lähi alueille sekä lappiin. Leirille/leiriltä mennään autoilla tai bussilla. Leirisuunnitelma on seuraava (leiripaikkaan ja ajankohtiin voi viellä tulla muutoksia):
  • Ensilumenleiri, Ruka 16.-20.11.2011
TSS:n järjestämien leirien lisäksi vuodessa on muutama Tahkon alppi­koulun ja Etelä-Suomen Alpin järjestämiä yleisiä määrätylle ikäryhmälle suunnattuja leirejä.
 
Tarkempaa tietoa leireistä uutisissa ja tapahtumakalenterissa
 
 Seuran osallistuminen leirikuluihin
Seuran hallitus on päättynyt tehdä kaikille ryhmille leireilyn mahdolliseksi osallistumalla leirin kuluihin. Kuluvalla kaudella valmentajien leiripalkkio sisältyy kausivalmennusmaksuun eikä leireiltä peritä erillistä leirivalmennusmaksua. Seura ei varsinaisesti organisoi leirejä (pois lukien ensilumenleiri) eikä seuralla ole erikseen ns. leiriryhmiä. Kaikkien ryhmien leirit suunnitellaan valmennuskoordinaattorin ja valmentajan johdolla valmennusohjelmaan soveltuvaksi. Seura voi kuitenkin hallituksen erillisellä päätöksellä osallistua leirien leirikuluihin (muut kuin valmentajan leiripalkkio). Asiasta on tällöin tehtävä esitys hallitukselle riittävän ajoissa päätöksen aikaansaamiseksi.

Kaikki leirit vaativat vanhempia järjestämään leirin ja osallistumaan leirille valmentajan avuksi huoltajana. Jos ryhmästä ei löydy aktiivisia, ei leiriä voida järjestää!